(08 May, 2026) Micke Björklöf & Blue Strip
Times
Description
Micke Björklöf & Blue Strip – autenttinen bluesrockin kansainvälinen kärkinimi
Micke Björklöf & Blue Strip on 35-vuotisen uransa aikana noussut suomalaisen bluesin ja bluesrockin kansainväliseksi kärkinimeksi. Björklöf on kokoonpanoillaan julkaissut 13 albumia, esiintynyt lähes 20 maassa. Bändi kerännyt kiitosta rohkeasta, genrerajoja rikkovasta musiikillisesta ilmaisustaan. Energinen lavaesiintyminen vie yleisönsä matkalle Mississippin deltan bluesista New Orleansin kuumiin rytmeihin.
Uusi retrospektiivinen Outtakes-albumi keräsi laajaa huomiota kansainvälisessä mediassa. Levy nousi alan radiosoittolistojen kärkikahinoihin mm. Briteissä, Yhdysvalloissa ja Ranskassa. Yhtye on tehnyt yhteistyötä kansainvälisten tuottajien, kuten kymmenkertaisen Grammy-voittaja John Porterin kanssa. Levytyssessioita on toteutettu mm. Lontoossa, New Orleansissa ja legendaarisella Rockfield-studiolla Walesissa.
“Hyvillä biiseillä, vahvalla solistilla ja maailmanluokan kitaristilla siunattu bändi pyrkii systemaattisesti ulos kliseistä. Lisäksi heitetään sekaan vielä artistin oma, persoonallinen mauste. Juuri näin Micke Björklöf sinisen saran kyntäjineen toimii – he vievät suomalaista bluesrockia eteenpäin olemalla yksi kiinnostavimmista ja kansainvälisimmistä bändeistämme” – Esa Kuloniemi, Bluesministeri
”Micke Björklöfin yhtye on alallaan yksi Suomen tunnetuimmista ja ehkä myös kansainvälisimmistä” -Helsingin Sanomat
Kokoonpano:
Micke Bjorklof: laulu, huuliharppu, kitara
Lefty Leppänen: slide- ja sähkökitara, taustalaulu
Seppo Nuolikoski: basso, taustalaulu
Timo Roiko-Jokela: perkussiot, malletkat
Juha Tanninen: rummut
www.mickebjorklof.com
Youtube
Facebook
Instagram
Spotify
Liput ovelta 25 €, jos jäljellä.
Esityksen kesto: 2 h, sis. väliaika.
***
Esteettömyys:
Avustaja pääsee tapahtumaan ilmaiseksi avustettavan kanssa samalla lipulla: kyllä
Tapahtumaan on esteetön pääsy pyörätuolilla: ei
Tapahtumapaikalla on esteetön WC: ei
Tapahtumapaikalla on mahdollisuus induktiosilmukan käyttöön: ei
Tapahtumassa on pyörätuolikoroke: ei
Muuta huomioitavaa: katutasosta portaikko alakerran esiintymistilaan
Pyörätuolia käyttävää tai erityistä avustusta tarvitsevaa asiakasta pyydetään olemaan etukäteen yhteydessä sujuvan sisäänpääsyn varmistamiseksi: Sami Salovaara, 0500547632, sami.jazzbar@gmail.com
More Images